Käääk! Hinnat laskeneet! Nyt on kiire myydä pois! – Vai onko?
Jo joulua ennen Kallion komeilta kallioilta, Vallilan vietteleviltä valleilta kuului kummia: ”Yksiöiden hinnat lähteneet Helsingissä paikoin laskuun – sijoittajien kiinnostus lopahtanut, kun vuokralaisia tarjolla vähemmän”, uutisoi YLE 21.12.2021.
Pienasuntoa kaupungissa kauppaavan tai kenen tahansa asuntomyyjän otsan voi uutinen vetää ryppyyn. YLE kertoo, että pelkästään Kalliossa oli 50 % enemmän yksiöitä myynnissä kuin tavallisesti.
”Erityisesti vanhojen pienten yksiöiden markkina on alkanut rakoilemaan ja on yhä enemmän kohteita, joista ei saada yhtä hyvää hintaa kuin saatettiin saada vielä kevätkesällä”, kertoo asuntolainoittaja Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus, ja jatkaa: ”Toistaiseksi ei kuitenkaan nähdä mitään laajaa laskua tai isoja laskuja edes paikallisesti”.
Mitä tästä sitten pitäisi ajatella?
Jäitä hattuun ja töppösiinkin. Asuntomarkkinoilla ei hötkyily auta. Ja jos auttaakin, niin yleensä korkeintaan vastapuolta. Myyntiajat ovat pidentyneet ja hinnat hieman joustaneet alaspäin, muttei tyypillisesti viittä prosenttia enempää, jos sitäkään, todetaan Brotheruksen suulla Ylen artikkelissa.
Nyt on hyvä ottaa tuumaustauko, istua ja pohtia hetken, tutkailla asiaa strategisesti, ennen kuin lähteä suin päin painamaan paniikkinappulaa, vaikka omistaisikin asunnon Kalliosta tai Vallilasta.
(Huom. Jos nautit numeraalisesta analyysistä ekonomistislangilla selkosuomeksi selitettynä, niin jatka lukemista. Jos et, hyppää kappaleeseen johtopäätökset.)
Vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat ovat nousseet 2021 heinä-syyskuussa (Q3) vuoden takaiseen (heinä-syyskuu 2020) Kalliossa (0,88 %) ja Vallilassa (8,68 %), mutta vastaavasti laskeneet vuoden (2021) kolmannella neljänneksellä (heinä-syyskuu) verrattuna toiseen neljännekseen (huhti-kesäkuu, Q2) Kalliossa (muutos -1,02 %) ja Vallilassa (muutos -5,08 %).
Toisin sanoen molemmat alueet ovat vuoden takaiseen nähden kulkeneet hintojen suhteen käsikädessä samaan suuntaan, mutta eri tahtia – muutosten ollen voimakkaampia Vallilassa. Samoin kolmannen neljänneksen lasku on ollut Vallilassa voimakkaampaa, mutta suunta on edelleen sama kuin Kalliossa. Verrattuna Helsingin vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen hintoihin vastaava kehitys on ollut samansuuntaista vuoden 2021 kolmannella kvartaalilla (-1,33 %, Q3) ja nousevaa edelliseen vuoteen (4,84 %, 2020) nähden.
Johtopäätöksinä luvuista voidaan siis päätellä, että Vallilassa asunnonomistaminen on ollut sijoituksen arvonnousun suhteen kannattavampaa kuin muualla Helsingissä verrattuna edelliseen vuoteen, vaikka hinnanlasku 3. kvartaalilla (Q3, eli heinä-syyskuu) olikin voimakkaampaa kuin koko Helsingissä. Kalliossa taas muutokset koko Helsinkiin nähden olivat maltillisemmat. Omistajalla ei hätää.
Kasvukeskuksien näköalat kokonaisuutena ovat valoisat. Viime viikolla vettä myllyyn lisäsi KVKL (Kiinteistönvälitysalan keskusliitto) toteamalla koko maassa asuntokaupan arvon 2021 pompanneen yli 18 miljardiin. Nousua edelliseen vuoteen (15,4 mrd € vs. 18,1 mrd €) oli 2,7 mrd €, eli lähes 18 % asuntokauppojen kasvaessa 85 000:aan.
Koko Suomen osalta taas näin raju nousu (18 %) selittyy asuntojen reippaalla hinnannousulla varsinkin kasvukeskuksissa erityisesti alkuvuodesta sekä vielä voimakkaammin kasvaneesta määrästä asuntokauppoja (yli 10 000) edellisvuoteen nähden. Myös kulutuskäyttäytymisen muutokset johtuen koronasta on edistänyt asuntokauppoja, kun mm. matkustukseen käytetyt rahat ovat säästyneet. Tämä yhdistettynä kasvaneisiin etätyötarpeisiin on kasvattanut asuntomarkkinoita.
Touhukasta tammikuuta toivottaa koko analytiikkaosastomme puolesta
Markus Mannfors
Ekonomisti
PS. Jos kaipaat suosituksia, niin ota yhteyttä Kotihin@kotihin.fi.