Onko talous tahmassa vai laskussa?

Analyytikko-osastomme on pääekonomistimme johdolla ollut estynyt ottamasta kantaa viimekuukausien taloudelliseen tilanteeseen. Syynä tähän ei ollut Ukrainan sota tai edes korona, vaan eräällä PK-seudulla olevalla ulkokuntosalilla oli korrelaatiota asiaan. Haverista huolimatta vuorossa on paluu polttaviin taloudellisiin kysymyksiin.

Euroopassa ja Yhdysvalloissa tärkeimmät indeksit ja pörssikurssit, kuten Dow Jones Wall Streetillä, ovat olleet vuoden alusta tarkasteltuna selkeässä laskussa, mitkä voivat ennakoida lamaa. Vaikkakin kurssit ovat jonkin verran nousseet toukokuun aallon pohjan jälkeen, ei ole näyttöä odotettavasta kasvusta. Raaka-aineiden hinnat ovat nousseet maailmanlaajuisesti ja USA:n FED on jo nostanut korkoa inflaation kiihtyessä, myös EKP:n odotetaan nostavan korkoa syksyllä.

Mikäli Yhdysvalloissa ajaudutaan kohti taantumaa tai edes hitaampaa kasvua, heijastuu tämä toki Eurooppaan ja myös Suomeen. Lisäksi Euroopassa Ukrainan sota on omiaan – erityisesti jatkuessaan vielä mahdollisesti kuukausia, ellei peräti vuosia – mm. pakotteiden ja nousevien raaka-aineiden kautta aiheuttamaan laskusuhdanteen talouteen.

Suomessa Venäjän naapurimaana poliittinen epävakaisuus vaikuttaa suhdanteisiin laskevasti, kuten on jo havaittu. Tämä, yhdistettynä inflaatioon, luo epävarmuutta markkinoille ja pahimmillaan johtaa stagflaatioon, (eli työttömyyden ja inflaation nousuun, mikä käytännössä tarkoittaa laskusuhdannetta) jota öljykriisin muistavat eivät ilolla muistele. Mahdollisen nousevan inflaation myötä myös korot nousevat, mikä ainakin lyhytaikaisesti saattaa vaikeuttaa lainansaantimahdollisuuksia pankista, sen sijaan pankkilainan jo ottaneet hyötyvät tästä. Lainansaantimahdollisuuksien vähetessä kaupat vähenevät ja asuntojen myyntiajat voivat pidentyä hintojen laskiessa. Ostajan markkinat häämöttävät.

Mutta milloin, ja mitä tämä tarkoittaa ostajan ja myyjän kannalta?

Ottamalla yhteyttä selviää lisää…

Kelpoisaa kesäkuuta toivottaa koko analyytikko-osastomme puolesta

Markus Mannfors

pääekonomisti